lauantai 13. syyskuuta 2008

Satamapaikka ADM -festivaaleilla



ADM -alue oli yksi hämärimmistä taidefriikkivapaa-alueista, joissa voi käydä.
Tunnelma rautalanka-aitojen sisäpuolella oli erityisesti iltaisin Mad Maxmainen, rautaisa, hulluuden ja nerouden sekamelska. Ihmisen jälkiä täynnään. Festivaalikansaa villiinnytti mm. katapultti, jolla singottiin tulipalloja mereen. Toinen erikoisuus oli rautaromusta yhteen hitsattu liikkuva kahvila, jota jota kahvilanomistaja polki eteenpäin. Erilaisia performansseja hyppi silmille niin, että ei aina tiennyt mihin suuntaan revetä. Itse ADM:n asukkaille tämä todellisuus on vieläpä arkipäivää.

Ihminen oli ADM -alueella pääosassa. Siksipä minua eräänä aamuna ihastutti eniten keskeltä asfalttia nouseva itsepäinen paksuvartinen auringonkukka, joka oli tehdastunnelmassa ainoita todisteita kasvikunnan olemasaolosta - how freak is that?

Ellutäti