torstai 14. elokuuta 2008

Sijoitus "parantunut"?

Torstain Klo 0600 raportti kertoo Estellen olevan sijalla 56, mutta silti se on tuloslistassa viimeisenä. Kaksi alusta on jättänyt raportoimatta positionsa, joten niiden osalta tuloksia ei voi julkistaa. Toinen näistä aluksista on A-luokan pienin alus, myös osalle vuoden 2003 TSR-kiertueelle osallistuneista Estelle-purjehtijoista, tuttu Kapitan Glowacki. Kyseisen aluksen väki osoitti varsin kiitettävää vieraanvaraisuutta Estellen väelle, Gdynian TSR-tapahtuman aikaan tehdyllä vierailulla. 

Kisan kärkipaikat eivät ole tulosten osalta vaihtuneet eli Statsraad Lehmkuhl johtaa tuloslistaa, mutta itse purjelaivaston kärjessä seilaa venäläinen Mir, joka on tuloksissa siis yhdeksäntenä. Tilanne johtuu aluksille annettavasta aikakorjauskertoimesta, jonka tarkoituksena on tehdä kilpailusta tasaväkisempi. Nopein ei ole siis aina voittaja, toisaalta hitainkaan ei ole häviäjä. Hitain on tällä hetkellä Estelle.

Kilpailukartan mukaan osa aluksista on ohittanut Britannian rannikolla olleen reittipisteen ja ovat matkalla kaakkoon, kohti Hollannin rannikkoa. Estelle ei näytä edenneen juurikaan viimeisen kahdetoista tunnin aikana ja se on jäänyt jo melkoisen kauas muusta joukosta. Estelle purjehtii yhä suurin piirtein keskellä Pohjanmerta.

Valitettavasti tuuliennusteet eivät lupaa yhtään parempaa Estellelle. Tällä hetkellä pohjanmerellä tuulee noin 4-6 m/s, mutta huomiseksi Windfinder lupaa melkein tyyntä ja mikäli tuuleekin, niin se on Estellelle ja kaikille muillekin melkein vastainen tuuli.  Saapa nähdä, mitä tapahtuu. Ettei vain enteilisi keskeytystä.....

toni