sunnuntai 17. elokuuta 2008

Matkalla maaliin

Ensimmäiset alukset ovat saavuttaneet maalilinjan ja kaikki alukset ovat vähintään matkalla kohti sitä eli reittipisteet on ohitettu. 

Estelle ajaa koneella kohti kaakkoa, noin kymmenen metriä sekunnissa puhaltavassa vastatuulessa Aberdeenin niemimaan itäpuolella.  Seuraavan vuorokauden aikana tuuli hieman moinaa, mutta ennuste näyttää sen voimistuvan taas huomenna illalla. Tuulen suunta pysyy kokolailla vastaisena. 

Matkaa Estellellä Den Helderiin on hieman yli kolmesataa mailia ja jos Estelle keskinopeus on viisi solmua, niin matkaan menee 60 tuntia eli kaksi ja puoli vuorokautta. Tuossa vastatuulessa nopeus ei paljon tuon kovemmaksi pääse nousemaan. 

Aika lailla viime hetkillä laivalla on päätettu lähteä koneella ajamaan. Toisin sanoen, yrityksen puutteesta ei laivaväkeä ainakaan voi syyttää. 

Joka tapauksessa jatkan tätä raportointia vielä, mutta vähän harvennetusti eli silloin kun Estelleen liittyvää asiaa sattuu esiin nousemaan. Koitan pitää silmällä sen arvioitua saapumisaikaa Den Helderiin.

toni.

ps. Tuloslistan kärjessä ei ole tapahtunut dramaattisia muutoksia, eikä lisää keskeyttäneitä ole ilmaantunut.