perjantai 28. elokuuta 2009

Miksi Estellellä Meksikoon?

Meksikoaiheista ohjelmaa Kemissä ja Oulussa

Tervetuloa kuulemaan purjealus Estellen tulevaisuuden suunnitelmista ja Meksikon itsehallinnollisista liikkeistä.

Tapahtuma Kemissä on perjantaina 4.9 klo 18.00-21.00 Galleria Voimassa (Sankarinkatu 12 B). Oulussa vastaava ilta järjestetään maanantaina 7.9 klo 18.00-21.00 Kirkkotorin koulutuskeskuksen pienessä salissa (Asemakatu 5).

S/v Estelle suunnittelee solidaarisuuspurjehdusta Etelä-Meksikoon. Tarkoituksena on tukea alkuperäiskansojen itsehallintopyrkimyksiä ja ruohonjuuritason demokratialiikkeitä kuten Chiapasin zapatistikapinallisia ja Oaxacan osavaltion pääkaupungin vuonna 2006 puoleksi vuodeksi vallannutta kansanliikettä. Ennen matkaa Estelle on kuitenkin kunnostettava perusteellisesti ja kaikki tuki on tarpeen.

Solidaarisuuskahvia Etelä-Meksikosta!

Kemissä järjestetään myös kulttuuritapahtuma zapatistiliikkeestä ja zapatistikahvista lauantaina 12.9 klo 13.00-16.00 Kulttuurivoimalassa. Chiapasissa Etelä-Meksikossa 15 vuotta sitten avoimen vastarinnan aloittaneessa zapatistiliikkeessä on mukana myös alueen alkuperäiskansoihin kuuluvia pienviljelijöitä. Ohjelmassa myös kesän ja syksyn tapahtumissa mukana olleet zapatistiliikkeestä ja kahvintuotannosta kertovat teatteriesitykset.

Johan Ehrstedt Café Caracol-kollektiivista kertoo myös kahviosuuskunniksi järjestäytyneiden viljelijöiden ponnisteluista ihmisarvoisemman elämän puolesta. Kapinallisten meksikolaisten kahvinviljelijöiden ja kahvin kulutuksessa maailman kärkisijaa hallussa pitävien suomalaisten kohtalot ovat pitkistä etäisyyksistä huolimatta monin tavoin kytkeytyneet toisiinsa.

Tervetuloa Kemin ja Oulun tapahtumiin!

Kemin ohjelma järjestetään yhteistyössä Kulttuurivoimalan kanssa
www.kulttuurivoimala.com