Estellen pyrkimys olla luokkansa viimeinen kariutui keskeytykseen vastaisten tuulien takia. Samasta syystä kilpailun järjestäjä päätti lopulta keskeyttää koko kilpailun.
Matkan tekomme kesti lopulta n. kaksi vuorokautta aiottua pidempään, mutta saavuimme kuitenkin lopulta, väsyneinä mutta onnellisina maaliin Szczecinin kaupunkiin.
Szczecin oli todella panostanut Tall Ships Races -karnevaaleihin, sillä koko satama alue oli kuin suuri Linnanmäki huvipuistolaitteineen.
Ihmiset olivat sankoin joukoin liikkeellä ja heitä riitti myös oikein ruuhkaksi asti laivallemmekin. Reilun kaupan -kahvila oli sekin suuressa suosiossa. Hyvä niin !!
Huomenissa "Show is over" ja Estelle lähtee kohti Rostockia osallistuakseen Baltic sail -purjehduskilpailuun.
Ohessa kuvia Tukholma-Szczecin purjehdukselta sekä avoimista ovista 5.8.