perjantai 31. elokuuta 2007
Tukijoita ja vapaaehtoisia kaivataan
Estelle on saanut Merenkulkulaitoksen viranomaisilta luvan jatkaa matkaa Kielin kanavasta, joten suunnitelluista aikatauluista Newcastlen vierailun suhteen emme (todennäköisesti) joudu tinkimään.
Kuten tästäkin episodista – onneksi lopulta melko harmittomasta – voi päätellä, laivan liikuttamiseen ja tällaisten tiedotushankkeiden pyörittämiseen liittyy kaikenlaista yllättävää. Iloista ja innostavaa, useinkin, mutta myös erilaisia kulueriä. Siksipä nyt mainostamme mahdollisuutta tukea Estellen toimintaa.
Talkoot ja muu vapaaehtoistyö ovat osa toimintamme ydintä, ja vaikka laiva purjehtiikin nyt kaukana, voi toimintaan osallistua maissa. Etenkin graafista suunnittelua ja taitto-ohjelmia tunteville on taas hommia tiedossa, kun ryhdymme suunnittelemaan syksyn ja talven mittaan toteutattavien kouluvierailujen materiaaleja. Muutakin suunnittelua ja tekemistä mm. tukituotteidemme suhteen riittää.
Vapaaehtoisia kouluissa vierailijoita tullaan metsästämään vielä enemmän tässä syksyn mittaan, mutta jo nyt kannattaa miettiä, löytyisikö innostusta moiseen. Koulutusta ja opastusta teemoihin & materiaalien käyttöön tullaan tarjoamaan, joten kummoista ennakkotietoa ei tarvita eikä asioita tarvitse ihmetellä yksin.
Laivallakin on vielä loppukiertueella tilaa vapaaehtoisille, joten ilmoittautukaa rohkeasti mukaan vaan!
Jos aika on tiukalla, voi toimintaamme tukea myös rahalahjoituksin. (Noh, saa sitä rahaa antaa, vaikka aikaa olisikin...)
Uusi Tuuli ry:n keräystilin numero on 430922-2132688 (Liedon Säästöpankki).
Ja tiedoksi lakeja ja pykäliä kunnioittaen sellainenkin, että Etelä-Suomen lääninhallitus on myöntänyt Uusi Tuuli ry:lle rahankeräysluvan nro ESLH-2007-01471/Tu-52 ajalle 13.3.2007 – 4.3.2009.
Varat käytetään talkoolaisten kuluihin, yhdistyksen periaatteiden mukaiseen kansainvälisyyskasvatukseen sekä ympäristökasvatukseen.
Eli niin. Kiitoksia kaikille toimintaamme osallistuville ja sitä tukeville. Tai asiaa edes harkitseville :)
keskiviikko 29. elokuuta 2007
Rahtilaiva kolaroi Estelleä Kielin kanavassa
29.8.2007
Uusi Tuuli ry
Rahtilaiva kolaroi purjealus Estelleä Kielin kanavassa
Kampanjakiertueella purjehtiva reilun kaupan alus Estelle joutui rahtilaiva Crystal Emeraldin kolaroimaksi 29.8.2007 klo 12.25 Kielin kanavassa Hochdonn -sillan kohdalla. Crystal Emerald lähti ohittamaan Estelleä liian läheltä sillan kohdalla, jolloin siltapilarit estivät Estelleä väistämästä. Crystal Emeraldin potkurien imuvaikutus veti Estellen keulan vasemmalle ja väistöliikkeistä huolimatta Estellen keulapuomi osui Crystalin kylkeen perän kohdalla.
Henkilövahinkoja ei tullut, mutta Estellen takila ja keulapuomi saivat vaurioita. Hätäkorjauksien jälkeen laiva pystyy jatkamaan matkaa ja meneillään oleva reilua kauppaa edistävä kiertue saatetaan loppuun kunnialla. Vasta kiertueen jälkeen mennään telakalle tekemään loput perusteelliset korjaukset.
Lisätietoja tapahtuneesta:
Estellen turvapäällikkö, Velimatti Koivisto, puh. 0451397268
Uuden Tuulen kampanjakoordinaattori, Niko Humalisto, puh 0445666551
maanantai 27. elokuuta 2007
Elokuun purjehduskuvat nähtävissä.
http://www.flickr.com/photos/10620128@N03/
Riinan kuulumiset Travemundesta!
Täällä taas..
Travemunde. Fischereihafen.
Palasin Estellelle miehistönvaihdosvierailultani. Vietin viimeiset pari viikkoa (sen aikaa kun Estelle kävi purjehtimassa Baltic Sailin kanssa Tanskassa) saksalaisella, kolmimastoisella raaka- ja kahvelipurjein varustetulla koulutuspurjelaivalla, Fridtjof Nansenilla. Tuntuu hyvältä olla taas täällä “omien” parissa. Hetken poissaolon jälkeen Estelle tuntuu jälleen pikkuvikoineen varsin kodilta!
Opin miehistövierailullani paljon. En kykene määrittelemään sitä kuinka paljon uutta tietoa ja ymmärrystä sain käsittelemällä minulle aivan uudenlaisia purjetyyppejä, raaka-ja kahvelipurjeita. Myös loikkaus saksalaiseen (purjehdus)kulttuuriin oli opettavaista. Suurinpana antina vierailustani pidän kuitenkin uutta perspektiiviä: nyt minulla on jotain johon verrata Estelleä, sen toimintatapoja, takilan virityksiä, tunnelmaa.. Moni Estellellä oppimani asia sai syvemmän merkityksen, kun Nansenilla näki toisenlaisen virityksen, hoksasi tarkalleen miksi joku asia on hoidettu Estelellä niin kummallisesti kun se on hoidettu. Kaikkien niiden hyvien hoksaamisten vastapainoksi löysin katseeseeni myös arvostettavaa kriittisyyttä, nyt kun on nähnyt miten muulla tapaa asioita voi hoitaa, ei kotolaivalla välttämättä tyydy enää siihen nopeiten tulleeseen vastaukseen.
Minun silmissäni suurimpia eroja Estellen ja Nansenin välillä oli purjehtimisen syy. Nansen liikkuu tarkoituksenaan kouluttaa purjehdusoppilaita ja pitää siten perinteikästä purjeharrastusta yllä. Näistä koulutuspurjehduksista laiva saa myös rahoituksen toimintaansa. Mutta jotenkin siellä ollessa tuntui siltä että, vaikka purjehtiminen hienoa olikin, jotain puuttui. Se oli vain purjehtimista, ilman todellista määränpäätä tai syytä liikkua. Tämän oivallettuani koin suurta ylpeyttä siitä miksi Estelle liikkuu ja minkälaisilla voimavaroilla sitä liikutamme. --hei tyypit, on todella hienoa että meillä on projekti jonka takia purjehdimme satamasta satamaan, maasta toiseen ja vielä pääosin vapaaehtoisvoimin!
Kun on tapahtumien ja toiminnan keskipisteessä, kadottaa helposti ulkoisen tarkkalukyvyn. Laivalla työskennellessä on helposti sumentunut näkemään vain asioita jotka eivät toimi niin hyvin kun niiden haluaisi toimivan. Kiireen keskellä ei välttämättä osaa pysähtyä muistamaan kuinka erityinen projektimme tämän laivan, sen liikuttamisen ja tiedotuskiertueen parissa on. Vaikka monessa asiassa ja järjestelyssä on parantamisen varaa, moni asia toimii laivallamme ja järjestössämme erinomaiseti. Kaipa sitä vaan että muistetaan erityisyytemme vaikka -ja juuri siksi että- laituripaikat on korvessa ja kusitankki hieman vuotaakin...
Englantiin lähtöä odoittaen ja saksalaisesta ilta-auringonpaisteesta nauttien,
Riina
maanantai 20. elokuuta 2007
Estelle Helsingörin Baltic Sailissa 17-19.8
Hei kaikille, Estelle on jälleen yhden sataman rikkaampi!
Estelle vietti kolme päivää Helsingörin Baltic Sailissa. Tapahtuma oli mainio, vaikka vaihteleva sää verotti huomattavasti laivalla vierailijoiden määrää.
Kolmen päivän aikana laivalla kävi kuitenkin n. 500 henkilöä. Joukossa oli paljon myøs itse asiasta eli reilusta kaupasta ja vaihtoehtoisesta elämäntavasta kiinnostuneita. Muutama vapaaehtoiseksi haluavakin mahtui joukkoon.
Lauantaina koimme iloisen yllatyksen kun paikallinen muusikko Jonathan tuli viihdyttamaan miehistoa ja laivalla vierailevia banjollaan ja huuliharpullaan. Tak Jonathan.
Suuri kiitos kuuluu myös Tanskan Greenpeacelle, joka oli merikampanjan voimin tuomassa esiin konkreettisia toimia Itämeren katastrofaalisen tilan kohentamiseksi. Lehdistöäkin oli kutsuttu paikalle, mutta Tanskalaiset eivät kai ymmärtäneet omaa parastaan ja jättivät tulematta; onneksi kaikki kuitenkin lukee tätä blogia!
terkkui T!muli
torstai 9. elokuuta 2007
maanantai 6. elokuuta 2007
Tall Ships Races maalissa
Matkan tekomme kesti lopulta n. kaksi vuorokautta aiottua pidempään, mutta saavuimme kuitenkin lopulta, väsyneinä mutta onnellisina maaliin Szczecinin kaupunkiin.
Szczecin oli todella panostanut Tall Ships Races -karnevaaleihin, sillä koko satama alue oli kuin suuri Linnanmäki huvipuistolaitteineen.
Ihmiset olivat sankoin joukoin liikkeellä ja heitä riitti myös oikein ruuhkaksi asti laivallemmekin. Reilun kaupan -kahvila oli sekin suuressa suosiossa. Hyvä niin !!
Huomenissa "Show is over" ja Estelle lähtee kohti Rostockia osallistuakseen Baltic sail -purjehduskilpailuun.
Ohessa kuvia Tukholma-Szczecin purjehdukselta sekä avoimista ovista 5.8.
Uusi kiertuekoordinaattori!
Helou!
Olen uusi kiertuekoordinaattorinne Timo.
Kiitän edeltäjääni Ellua hyvin tehdystä työstä, tervetuloa takaisin sitten, kun se aika koittaa!!
Toivotan kaikille tuleville miehistönjäsenille oikein miellyttäviä purjehdus & kampanjapäiviä sekä kiitän teitä jo etukäteen ahkeroinnistanne Estellen, Reilun kaupan edistämisen ja solidaarisemman maailman puolesta!! KIITOS!!
torstai 2. elokuuta 2007
Pekka Hännikäinen ja shampoo-pullot
Puhtaus on puoli ruokaa, sanotaan. Tätä ei unohdeta myöskään Estellellä, jossa laivan ja laivaväen puhtaudesta huolehditaan luonnonmukaisten Ole hyvä- tuotteiden voimalla.
Tuotesarjan valinta on kaikin puolin oivallinen, sillä tuotesarja on “turvallinen pesuainevaihtoehto sekä ihmisille että ympäristölle. Kaikki tuotteet on valmistettu kasviperäisistä, uusiutuvista raaka-aineista, jotka hajoavat luontoon nopeasti ja 100 %:sti. Ole Hyvä -tuotteet valmistetaan eettisiä arvoja kunnioittaen; yhtäkään tuotteista tai niiden raaka-aineista ei ole testattu eläinkokein ja tuotteet ovat orgaanisia. Tuotteiden valmistus kuluttaa erittäin vähän energiaa. Kaikkien tuotteiden pakkaukset on valmistettu kierrätettävistä tai poltettavista materiaaleista.”
Reilu meininki puhaltaa Estellen purjeiden lisäksi Ole hyvä-tuotteiden markkinoilla, sillä sponsoroinnin tuloksena tuotteet saatiin käyttöömme ilmaiseksi. On hienoa, että puhtaamman ja kauniimman maailman puolesta osataan vielä toimia yhteistuumin. Toiveemmekin on, että tällainen reilu meininki voisi jatkua myös tulevaisuudessa.