torstai 16. heinäkuuta 2009

Jukan päivä Degerbyssä

Aamu alkoi hieman hiljaisella herätyksellä, mutta lopulta kaikki pääsi ylös ja nauttimaan aamupuurosta. Saksalainen purjelaiva pääsi lähtemään vierestämme ennen kuin meidän koko miehistö oli vielä edes ylhäällä, mutta saksalaisethan ovatkin supertehokkaita. Viereemme jäi vielä ruotsalainen Jens Kiil, joiden kanssa keskustelu usein kääntyi kilvoitteluksi paremmuudesta mitä erinäisimmissä asioissa!


Tänään kampanjoimme Degerbyssä. Porukka jaettiin kahtia puolet kampanjoimaan ja puolet maalaamaan laivaa, sillä päivästä ei ollut odotettavissa kuitenkaan yhtä vilkasta kuin esimerkiksi Velkua-päivä oli. Kävijöitä silti riitti tasaisena virtana ja välillä ryppäinäkin. Kampanjamainos vietiin vain hiukan ennen kuin laivan laakonki aukesi ja eikä silloinkaan vielä ruotsiksi, joten myös siinä mielessä päivän väkimäärä, lähes kaksi sataa kävijää, oli kohtuullinen. Ainakin allekirjoittanutta päivän aikana hiukan harmitti kun oli unohtanut lähes kaiken toisesta kotimaisesta kielestä, eikä pystynyt kertomaan edes muutamaa sanaa laivasta ja kampanjasta ruotsiksi. Parannusta on toivottavasti luvassa Maarianhaminassa! =) Ihmisillä silti riitti kiinnostusta varsin mukavasti jopa näyttelyteksteihin ja kommunikointi sujui usein hyvin englanniksi tai suomeksikin.

Maalaus- ja kampanjaurakan päätyttyä kuuden jälkeen oli miehistö ansainnut heittäytyä paikalliseen kesätunnelmaan. Paikallisilla irlantilais-festivaaleilla sitä oli tarjolla rutkasti, johon suurin osa miehistöstä jossain vaiheessa päätyi. Tarjolla oli iloisen kesätunnelman lisäksi ruokaa, juomaa, musiikkia ja tanssia, joista viimeisessä muutamat Estelleläiset näyttivät varsin hienosti mallia paikallisille! Itse kävelin takaisin laivaa kohti vielä kun aurinko laski mailleen. Poikkesimme vielä paikallisessa tynnyrin muotoisessa kuppilassa, jonka jälkeen suuntasimme lopulta laivalle. Ainakin minun päivän kruunasi ei sauna vaan yöpalaksi meille tuodut savustetut ahvenet ja niiden painikkeeksi saksalaisen huippukokin taivavasti maustetut salaatit, linssit ja pasta. Niin koko keho hymyili vatsaa myöden painuessamme pehkuihin.

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Velkualla Meksikoaiheista ohjelmaa!

Tässäpä kiertuekoordinaattorin kesän ensimmäinen postaus blogiin. Mahassa on perhosia ja jännittää... sillä Velkua on Estellen kampanjakiertueen ja kirjoittajankin ihka ensimmäinen satamaosuus.

Velkuapäiville osallistuvat, olette tervetulleita tutustumaan perjantaina ja lauantaina 10.-11.7 solidaariseen Estelleen ja Meksikokampanjaan!

Reilun kaupan kahvila on avoinna molempina päivinä klo 11.-18.00. Ruumassa voi tutustua Estellen historiasta ja Chiapasin zapatistiliikkeestä kertoviin näyttelyihin. Avointen ovien lisäksi lauantaina klo 17.00 on zapatistiaiheinen nukketeatteriesitys “Leijona tappaa katseellaan”, jonka teksti perustuu zapatistiliikkeen puhemiehen Subcomande Marcosin tarinointiin.

Uupunut turistiseurue päätyy keskelle Chiapasin viidakkoa, jossa suuri demokratiakokous on juuri alkamaisillaan... Vai onko sittenkin kyseessä merirosvolaiva? Mene tiedä - kun opas/taksikuskikaan ei taida olla ihan tästä maailmasta. Perillä kohdataan mm. Vanha Antonio, joka kertoo mistä on kysymys...
On kuitenkin yksi pieni eläin joka leijonan kohdatessaan ei piittaa siitä vaan jatkaa matkaansa...


Dokumentteja Meksikon alkuperäiskansojen tilanteesta&kansanliikkeistä

Meksikossa kamppaillaan demokratian, ihmisoikeuksien ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Näytämme tästä kertovia dokumenttielokuvia perjantaina ja lauantaina. Elokuvat on tekstitetty englanniksi.

Perjantaina 10.7 klo 17.00 ”Un poquito de tanta verdad”(2007)

Dokumentti kertoo Oaxacan vuoden 2006 kansannoususta ja kansalaismedian roolista osana ruohonjuuritason liikehdintää. Vapaasti käännettynä elokuvan nimi voisi olla Aavistus jonkinlaisesta totuudesta. Kerronta pohjautuu lähes kokonaan vallattuilla media-asemilla tehtyihin lähetyksiin ja antaa äänen tavallisille ihmisille, jotka halusivat tulla kuulluksi. Palkitun dokumentin on ohjannut Jill Freidberg. Lisätietoja elokuvasta löytyy täältä.

Lauantaina klo 18.15 näytämme Chiapasin zapatistiyhteisöjen itse tekemiä lyhyempiä dokumentteja, jotka käsittelevät mm. yhteisöjen oikeutta maahan ja naisten asemaa. Dokumentit ovat Chiapas Media Projectin tuotantoa, jonka kautta Etelä-Meksikon alkuperäiskansayhteisöt tuottavat dokumentteja kertoakseen itse elämästään.

Ja mitä kaikkea Velkualle purjehtiessa tapahtui, sen voi lukea Torstin blogista.

Terkuin,
Senni

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Purjehduskoulutus & matka Velkualle alkanut

Estelle lähti Aura-joesta kesän kiertueelleen eilen torstaina (uusien) suunnitelmien mukaisesti. Määränpää on Velkua. Matkalla tehdään kuitenkin muutama ylimääräinen mutka ja kierros ja kaarros, sillä purjehdus toimii myös koulutuspurjehduksena.

Velkualla Estelle osallistuu Velkua-päiville ja järjestää omaa Meksiko-aiheista ohjelmaa. Velkua-päivät ovat Teersalon rantaan ja sen ravintoloiden liepeille keskittyvä pienimuotinen markkina-/kylätapahtuma. Paikalla pientä ohjelmaa, myyntikojuja ja aurinkoisia kesälomalaisia nauttimassa rannan tunnelmasta.