Paavo Väyrynen oli luennoimassa Turussa kehitysyhteistyöutopioistaan samana päivänä kuin Helsingin Sanomat kirjoitti Paavon joutuneen konfliktiin KEPA:n kanssa; ongelmana on että Paavo on nähnyt kehitysyhteistyön viimeiset 15 vuotta harha-askeleina ja haluaa palauttaa kehitysyhteistyön kultaiselle 80-luvulle.
Käytännössä Paavo haluaa, että kehitysyhteistyön määrärahoja poistetaan julkiselta sektorilta kuten koulutukselta ja terveyden huollolta, ja että sitä pumpataan infrastruktuuri- ja luonnonvarahankkeisiin, jotka toteutuessaan rahoittavat julkisen sektorin toiminnan. Lisäksi suomalaisia yrityksiä osallistetaan entistä voimakkaammin mukaan kehitysyhteistyöhön, siksi maailmalla kiertää kauppavaltuuskuntia luomassa hankkeita Suomen ja Etelän välillä KTM:n asettaman vientifoorumin valtuuttamana.
Kuulostaa hurjalta. Kysyin Paavolta, miten pystytään turvaamaan luonnonvarahankkeiden ympäristöllinen kestävyys, koska juuri Pohjoisen yrityksiä varten toteutetut luonnonvarahankkeet ovat olleet Etelän ympäristöongelmia luomassa, miten luonnonvarojen omistajuus säilytetään Etelässä ja millaista "osaamista" Etelään viedään esimerkiksi suomalaiselta metsäsektorilta - Suomessahan metsäbiodiversiteetin häviämistä ei olla onnistuttu pysäyttämään ja Etelän järjestöjen keskuudessa suomalainen metsäosaaminen on joko kirosana tai vitsi.
Vastaus oli: ihmiset tarvitsevat sähköä ja kehitystä, innovatiivinen teknologia ei aiheuta mitään ongelmia, suomalainen metsäosaaminen on maailman parasta - kysymyksiä luonnonvarojen omistajuudesta ei tarvinnut edes käsitellä.
Voikohan sanoa, että Suomen kehitysyhteistö on menossa päin Paavoa? Tai tämä kehitysyhteistyö on ihan Paavosta? No, mutta jatketaan me täällä Uudessa Tuulessa hyvää toimintaamme ilman Suomen kehitysyhteistyön linjauksia.
