Turun yliopiston ylioppilaskunta järjesti Meksiko-aiheisen teemaviikon, jossa syvennyttiin suomalaisten järjestöjen tekemään Meksiko-yhteistyöhön. Aiheet vaihtelivat aika laajalti, mutta pääpointit pysyivät samana: Meksikossa on erittäin rikas kulttuuriperintö, mutta vapaakauppasopimukset kuten NAFTA, laajalle levinnyt korruptio, köyhdyttäminen ja hallituksen pakkovalta murtavat tätä. Nykyiset ongelmat ovat aiheuttaneet voimakkaan maastamuuttoliikkeen.
Kuitenkin valonpilkahduksia paremmasta tulevaisuudesta nähdään eri alkuperäiskansojen ja muiden sosiaalisten liikkeiden organisoitumisessa ja voimistumisessa. Liikket pyrkivät vahvistamaan paikallista demokratiaa, lisäämään kulttuuristen käytäntöjensä toteutumisen mahdollisuuksia ja edistämään todellista rauhaa. Meksiko-hankkeellamme uskon pystyvämme tukemaan tätä kehitystä.
Ehkä parhaaksi anniksi Meksiko-viikoilta jäi Risto Isomäen esitelmä Meksikon aarteista, jotka voivat osaltaan tuoda ratkaisuja maailmanlaajuisiin terveys-, ruoka- ja energiaongelmiin. Väli-Amerikasta on lähtenyt maailmalle noin puolet tämän hetkisistä viljelykasveista kuten tomaatti, avokado, papaija ja useimmat papulajit. Esimerkiksi ruokakaktusten viljely voisi olla tehokas tapa kasvattaa ruokaa maapallon kuivilla alueilla. Lisäksi hän esitteli kelluvien puutarhojen ällistyttävää tuotantoa sekä niitä ylläpitävää ainutlaatuista termofiilista bakteeria.
No, onneksi me Uuden Tuulen uberfiksut työntekijät tajusimme, että luento tulee olemaan pirun kiinnostava niin nauhoitimme koko Riston esityksen, ladatkaa ja nauttikaa:
Terkuin,
Niko Humalisto ja Sami Lankiniemi