Olen opintojeni ansiosta päätynyt pohdiskelemaan yhdistyksen kehittämisen menetelmiä ja tutkiskellut mahdollisuuksia osallistua Uusi Tuuli ry:n kehittämiseen. Olen miettinyt muun muassa sitä, kuinka jäsenten, Teidän kaikkien ääni saataisiin vahvasti ja tasapuolisesti kuuluuviin yhdistyksen toiminnan suuntien ja tavoitteiden kehittämisessä.
Pähkäilyn tuloksena päädyin laatimaan kyselytutkimuksen, jonka tavoitteena on luodata jäsenistön mielipideilmapiiriä ja ajatuksia yhdistyksen tulevaisuuden ja toiminnan suhteen. Vastausten pohjalta on tarkoitus luoda, opinnäytetyönäni, opas tai ohjeistus uusille tuleville vapaaehtoistyöntekijöille tai jollain muotoa hyödyntää saadut vastaukset yhdistyksen hyväksi. Kysely on suunniteltu nimenomaan silmällä pitäen vapaaehtoistyön kehittämistä ja näkymiä.
Vastaaminen tapahtuu anonyymisti ja kestää noin puoli tuntia. Lomakkeella on avoimia sekä monivalintakysymyksiä yhteensä 42, aihealueittain: Taustatietoja, Osallistuminen ja puitteet, Tiedotus, Arvot ja missio.
Opiskelen Humanistisessa Ammattikorkeakoulussa kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmassa yhteisöpedagogiksi. Kyselyn tuloksia käytän anonyymeinä kehityshankkeen ja opinnäytetyöni taustalla.
Linkki kyselyyn:
https://secure.eduix.com/e25/lomakkeet/3894/lomake.html |
Kiitos tuhannesti vaivannäöstäsi!
Pyydän vastausta viimeistään 27.11. mennessä.
Ystävällisin terveisin ja kovasti etukäteen kiitellen!
Heidi Tyni
Lisätietoja: