Estellen keinuessa Itämeren aalloilla päättivät Jyri, Mervi ja Niko vuonna 2007 alkanutta Make Fair Trade Greener – projektia Roomassa.
Projektin aikana Estelle kiersi lähes kahdessakymmenessä Euroopan satamassa. Neljässä maassa kerrottiin tarkemmin koululaisille ja opettajille reilun kaupan ympäristövaikutuksista ja ekologisesta velasta osallistavan opetuksen keinoin. Suomessa ja Italiassa tehtiin ympäristöön ja kansainväliseen kauppaan liittyviä tutkimuksia ja lopuksi ekvadorilainen tuottajajärjestön edustaja kiersi eteläisen Euroopan kumppanijärjestöjen vieraana kertomassa kaakaon tuotannosta.
Hanke päättyi Roomassa 31.05.2008 pidettyyn konferenssiin, jossa projektin teoreettisia näkökulmia esiteltiin yleisölle. Jyri kertoi Estellestä ja Uudesta Tuulesta ja Olli Tammilehto osallistui esittelemällä tutkimuksensa „Tragedy of Transport“.