sunnuntai 1. heinäkuuta 2007

Estelle Gdanskissa.



Pitkästä aikaa!







(Kuva: Puolalaisia pitsiverhoja)



Puolan kaksiviikkoinen on lopuillaan. Estelleläiset ovat väsyneitä, mutta ylpeitä, että saimme olla mukana auttamassa Puolan ainoaa reilua kauppaa rantautumaan paikoilleen ihmisten tietoisuuteen.


Viivyimme miltei koko ajan vanhan kaupungin satamassa, ehdottomasti Gdanskin parhaalla paikalla. Luentoja reilusta kaupasta ja Estellestä kävi kuuntelemassa niin lukuisia kouluryhmiä kuin itse kaupungin pormestarikin. Avoimet ovet olivat suksee aika ajoin hyvin sateisesta ilmasta huolimatta. Työpäivät venyivätkin helposti yli kaksitoistatuntisiksi.


(Kuva: Pormestari ja kaupungin päättäjiä kuuntelemassa Estellen tarinaa)


Tähän asti suurin mediasuosiomme oli huikea: kiertueemme näkyi ja kuului niin televisiossa, radiossa kuin lehdistössäkin maanlaajuisesti.


(Kuva: Televisiouutisiin kuvattiin pätkä Estellen ruumassa)


http://www.sprawiedliwyhandel.pl/artykuly/2007/estelle--marzenie_o_lepszym_swiecie.html


http://www.ekoedu.uw.edu.pl/news.php?d=news&id=177


Miltei tärkeimpänä asiana pidämme kuitenkin sitä, että Estelle tarjosi tilan eri kansalaisjärjestöille. Näin esimerkiksi hanke, jossa Gdanskista kaavaillaan ensimmäistä Itä-Euroopan reilun kaupan kaupunkia, eteni huimasti. Puolalaiset kansalaisjärjestöt sopivat Estellellä pitämässään kokouksessaan myös uudesta tapaamisesta, jonka tarkoituksena on perustaa Puolaan kattojärjestö, joka ajaa samanaikaisesti niin ympäristö- kuin reilun kaupan asioita. Reilumpi maailma etenee hitaasti, mutta varmasti.


Vapaa-aikaa ei Gdanskissa paljoa nähty. Onnistuimme kuitenkin pitämään kesän ensimmäisen grilli-illamme ja juhlimaan juhannusta. Järkytimme myös uutta kreikkalaista purjehtijaamme läiskimällä häntä saunassa koivuvihdalla.On kai turha mainita, että tyttöparan saunakokemus oli ensimmäinen lajiaan...



(Kuva: Ensimmäinen grillijuhla)


(Kuva: juhannus messissä)


(Kuva: Teppo sai yllätyslahjan)


On vielä kuvailtava tyypillistä estellehippien toimintaa: Kaksi miehistömme jäsentä olivat (tietysti) myöhässä Suomeen vievältä lautalta. Emme turhasta peljästyneet: mobbivenhe valjastettiin nopeasti kaaoksesta huolimatta valmiiksi, ja kapteenimme karautti pitkin jokea suoraan valtavaan lauttaan kiinni...



(Kuva: Kohti suomen lauttaa...)