keskiviikko 11. heinäkuuta 2007

El mundo absurdo

ESTELLE ÅRHUSISSA









Tanskassa ei ole aakkosia.

Sen sijaan Tanskassa oli ystavallisia ihmisia, Tall Ships´ Race, sadetta seka paikallinen yhteistyokumppanimme Fair Trade Shop "Bazaren", jonka kanssa pidimme avoimia ovia jakaen tietoa reilummasta maailmasta perjantaina ja lauantaina. Perjantai-iltana naytimme ruumassamme myos purjehdusaiheisen elokuvan.







Estellelaiset osallistuivat myos perinteiseen TSR -paraatiin, jota oli todistamassa joidenkin tietojen mukaan yli miljoona silmaparia.

Kaikki laivat haluavat omalla esimerkillaan edistaa vanhojen purjehdustaitojen yllapitoa ja meritaitoja...









...mutta uskoisin, etta Estellelaiset huomattiin kulkueen joukosta.

Estellea nimeavista piirteista voi yhtena pitaa niita kasittamattomia tilanteita, joita varikkaalle, mutta rakkaalle ja kokonaiseksi isoksi perheeksi muodostuneelle miehistollemme sattuu taman tasta. Yksi mielenkiintoisimmista on se, etta matkalle Århus-Kotka osallistuu parhaillaan kolme venalaista kadettia, jotka kapteenimme onnistui rekrytoimaan mukaan - yllattaen - noin tunti ennen Århusista lahtoa.



Odotamme innokkaina, kuinka pahasta kulttuurisokista uudet ystavamme tulevat karsimaan...