Uusi Tuuli ry:n Make Fair Trade Greener -hanke vuonna 2007
Olemme aloittamassa Uudessa tuulessa vuoden mittaista ’Make Fair Trade Greener’ –hanketta yhdessä italialaisten Pangean ja LiberoMondon, kreikkalaisen Gaian ja maltalaisen KKG:n kanssa. Hanke on pääosin EU:n rahoittama, ja se keskittyy tiedottamaan reilusta kaupasta ja ympäristöasioista sekä herättämään keskustelua reilun kaupan ympäristövaikutuksista ja tasa-arvoisemmista Etelän ja Pohjoisen välisistä suhteista.
Osana hanketta tulemme kehittämään yhdessä hankekumppanimme kanssa materiaalia, jota käytetään peruskouluissa oppituntien pitämiseen reilusta kaupasta ja ympäristöasioista. Sekä opettajia että Uuden tuulen ja muiden järjestöjen vapaaehtoisia koulutetaan hyödyntämään materiaaleja. Lisäksi teetämme tutkimuksen kansainvälisen tavarakuljetuksen ympäristövaikutuksista.
Estelle toteuttaa hankkeen puitteissa tiedotuskiertueen vieraillen mm. Rostockissa ja Itämeren Tall Ships Race -satamissa sekä Isossa-Britanniassa kesän 2007 aikana. Tiedotuskiertuetta varten tehdään reilusta kaupasta ja ympöristöasioista kertovia tiedotusmateriaaleja ja näyttely. Isossa-Britanniassa Estellen vierailu liitetään orjuuden kieltämisen 200-vuotisjuhliin ja Hullissa järjestettävään reilun kaupan konferenssiin. Rostockin vierailu ajoitetaan siellä pidettävän G8-huippukokouksen yhteyteen.
Olemme käynnistämässä hankkeen eri osa-alueilla toimivia työryhmiä, jotka toimivat mm. laivalle rakennettavan näyttelyn suunnittelussa ja toteutuksessa, tiedotuksessa ja koulumateriaalien suunnittelussa.
Kiinnostuneet vapaaehtoiset voivat ilmoittautua sähköpostilla project2007(at)estelle.fi tai puhelimitse 02-2339313.