maanantai 29. maaliskuuta 2010

Päätimme luopua laivasta

Estellellä on takanaan 25-vuotinen historia Uuden Tuulen hallinnassa. Sinä aikana mahdottomasta unelmasta on tehty todellista elämää. Estellen unelmaa on vuosien aikana ollut elämässä tuhansia ihmisiä, ja hankaluuksista huolimatta vapaaehtoistyöllä on kierrätysmateriaalista rakennettu valtamerikelpoinen rahtipurjelaiva ja sitä on liikennöity maailman merillä kampanjoiden paremman tulevaisuuden puolesta ja kuljettaen rahtia jo yli kymmenen vuoden ajan.

Meitä, jotka pystyvät elämään Estellen unelmaa päivästä toiseen on nykyisin kovin vähän ja kauniiden tarinoiden tapaan Estellenkin tarina ansaitsee kauniin lopun. Päätös luopua laivasta ei ole ollut helppo, mutta tänä vuonna olemme vihdoin kypsiä vastaanottamaan ostotarjouksia mahdottomasta unelmastamme. Toivomme löytävämme Estellelle sen arvoisen jatkajan ja keskittyä jatkossa etenemään vieläkin reilummin, hitaammin ja vähemmällä.

Lopullinen päätös Estellen myynnistä tehdään yhdistyksen syyskokouksessa, ja sitä ennen vietetään kesä Aurajoessa järjestäen tapahtumia, tiedottaen oikeudenmukaisemman maailmantalouden edellytyksistä, edistäen solidaarista vaihtoa ja kestävää kaupunkiliikennettä ja keräten talteen arvokasta historiaa yhdestä hulluimmasta hankkeesta, jossa olemme ikinä olleet mukana.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Toinenmeksiko.org - tietoa ja solidaarisuutta ohi valtavirran

Estellen tulevaisuuden näkymien selkeytymistä odotellessa Meksiko-aiheinen tiedonvälitys jatkuu.

Vuonna 2010 tulee kuluneeksi 200 vuotta Meksikon itsenäisyystaistelun ja 100 vuotta Meksikon vallankumouksen alusta. Paitsi että merkkivuosi tarjoaa juhlimisen aiheita, kiihdyttää se yhteiskunnallista keskustelua ja kansalaistoimintaa. Myös YK:n seuraava ilmastokokous pidetään Meksikossa loppuvuonna 2010, mikä nostanee maan ja sen kansanliikkeet maailmanlaajuisen huomion kohteeksi.

Meksikon ruohonjuuritason kansanliikkeisiin ja näiden taustoihin voi tutustua uudella Toinenmeksiko.org-sivustolla, joka tarjoaa tietoa myös maan ihmisoikeustilanteesta sekä alkuperäiskansojen kulttuureista ja kamppailuista. Sivusto tulee seuraamaan ilmastonmuutokseen ja ilmasto-oikeudenmukaisuuteen liittyvää keskustelua ja kansalaistoimintaa Meksikon paikallisten liikkeiden näkökulmasta.

Tervetuloa tutustumaan valtavirran tiedonvälityksessä pimentoon jäävään Meksikoon!
www.toinenmeksiko.org



P.S. Toinenmeksiko.org sivuston ylläpito perustuu vapaaehtoistyöhön. Toimitus- ja käännösapu sekä artikkeliehdotukset ovat tervetulleita. Yhteydenotot: toimitus[ät]toinenmeksiko.org.