Seuraavan kesän suunnitelmat Estellen osalta ovat vielä avoimet. Muutamia vaihtoehtoja on: Joko Estelle lepää kesän Aurajoessa kahvila-laivana tai kelluvana Naphousena, tai sitten jos neuvottelut Hollantilaisen Atlantis yhtiön kanssa onnistuvat, saadaan Estelle vihdoin siihen käyttöön, mihin se on alunperin suunniteltu. Eli valtamerten yli tapahtuvaan, reilun kaupan rahdin kiireettömään kuljetukseen.
Jos Atlantis projekti saa tuulta alleen, on edessä laivan remontointi sellaiseen kuntoon, että valtameripurjehdukset on sillä mahdollista turvallisesti toteuttaa.
Tarkoituksena ei ole myydä laivaa, mutta vuokrata se talveksi toiselle, aatteellisesti samanhenkiselle liikennöijälle, jonka resursseilla ja kontakteilla rahdin kuljetus valtameren yli on mahdollista toteuttaa. Luonnollisesti tähtäimessä on löytää hedelmällinen yhteistyömuoto ulkomaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, niin että tulevaisuudessa talviset liikennöinnit eteläisimmillä merillä olisi myös osa Uuden tuulen toimintaa.
Laivan kunnostelu ja uudelleen organisointi monikäyttöisemmäksi alukseksi on jo alkanut. Jos projekti kiinnostaa, parhaiten siitä saa käsityksen tulemalla päiväksi tai kahdeksi talkoilemaan.