Hanko-Hampuri-purjehdus 14.-23.7.08

Erään kansiharjoittelijan kokemuksia ja fiiliksiä

Oloni oli jännällä tavalla ristiriitainen, kun maanantaiaamupäivällä kävelin ystävieni kanssa kohti Hangon troolarisatamassa odottavaa Estelleä. Yhtäältä olin innoissani, kun viikkokausien odotus oli vihdoin ohi ja olin lähdössä jännittävälle merimatkalle; toisaalta mielessäni kummittelivat visiot jättiaalloista, myrskyävästä merestä ja itsestäni huonovointisena reelingin yli roikkumassa. Haavekuvat kuitenkin väistyivät nopeasti, kun laivaan astuttuamme meidät toivotti tervetulleksi iloinen ja sekalainen sakki. Monta uutta nimeä ja naamaa, jotka tulisivat käymään tutuiksi seuraavien viikkojen aikana. Löysimme itsellemme nopeasti mieleisen hytin, ja vain muutamaa hetkeä myöhemmin olimme jälleen laivan ulkopuolella – nyt vain työhaalarit päällä ja rälläkät sekä pensselit kädessä kunnostamassa Estellen kylkeä. Koska Hampurissa laivaa ei ole lupa maalata ulkopuolelta, se oli tehtävä ennen merille lähtöä.

Yhdeksän aikaan aloimme viimein valmistella laivan lähtöä. Koneet päälle, köydet irti, eikä taakse ollut enää katsomista... Minut oli määrätty vahtiin, joka työskenteli aina yhdeksästä kolmeen, joten pääsimme kokeilemaan purjehtimista heti ensimmäisenä yönä. En ollut purjehtinut koskaan aiemmin, joten epätoivo meinasi iskeä, kun kiersimme Estellen kannella konstan johdolla ja yritimme opetella tunnistamaan takilan olennaiset osat. Muutaman solmun olin sentään opetellut etukäteen, mutta miten ihmeessä oppisin muistamaan, mikä on puksprööti, preventteri tai naakelipenkki tai mitkä ovat kaikkien purjeiden ja köysien nimet? Suureksi yllätyksekseni purjehtimisen peruskuviot alkoivat kuitenkin hahmottua melko nopeasti, kun käytännössä sitten pääsimme kokeilemaan purjeiden nostoa. Varsinkin ison purjeen kiskominen ylös omin voimin oli mieleenpainuva kokemus, puhumattakaan fiiliksestä joka tuli, kun ensimmäsitä kertaa katsoin kolmen ison purjeen pullistuvan tuulessa.

Toisen matkapäivän päättyessä tuulet eivät suosineet purjehdustamme, niinpä kapteeni päätti ankkuroida paattimme yöksi Viron rannikolle. Stoppi tarjosi myös oivallisen mahdollisuuden tehdä pelastusharjoitus. Kahden edellisen yön valvominen oli vaatinut veronsa ja olin ollut väsynyt ja huontotuulinen koko päivän, mutta kun sitten iltamyöhäisellä kapusimme pelastuskannelle ja puimme yllemme hassut oranssit pelastuspuvut, en voinut kuin olla nauramatta, niin koomisilta näytimme. Ja hupi vain jatkui, kun hyppelimme ja kiipeilimme pimenevässä illassa meriveteen kellumaan ja pukuja testaamaan.

Tuulet eivät matkamme aikana olleet kaikkein parhaimmat, niinpä aikataulussa pysyäksemme moottoriakin jouduttiin välillä käyttämään. Purjehdusta päästiin kuitenkin harjoittelemaan lähes joka päivä ja lauantai-iltana saimme jopa tehdä vastakäännöksen. Kun koko vahtimme voimat vaatineen puomien ja purjeiden liikuttelun jälkeen saimme laivan onnistuneesti kääntymään, oli tunnelma mitä mainioin. Kaiken kaikkiaan valtaosa laivaelämästä koostui kylläkin muista kuin purjehtimiseen liittyvistä tehtävistä. Paitsi että pääsimme joka päivä ruorivahtiin, saimme esimerkiksi nakutella ja rälläköidä ruostetta, maalata laivan kantta, auttaa kokkia keittiöhommissa ja tehdä maali-inventaarion. Rohkeat pääsivät myös kiipeämään puksprötille avaamaan ja pakkaamaan purjeita – itseltäni tuo hurjalta tuntunut tehtävä jäi toiseen kertaan.

Vaikka sateet eivät reissuamme juuri häirinneet, tuntui viimeisen purjehduspäivän sää erityisen mahtavalta. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, kun maalasimme paapuurin puoleista kantta syvän vihreäksi. Tehokkaan kansicrewimme viimeisteltyä homman saimme luvan ottaa iisisti, nauttia aurinoisesta säästä ja viimeisistä tunneista Elben rauhallisilla laineilla. Ruuman luukku täyttyikin aurinkoa palvovista kansiharjoittelijoista, toisten käyttäessä aikansa tehokkaammin köysien pleissausta harjoitellen. Kun Hampurin silhuetti alkoi yhdeksän aikaan hahmottua edessämme, löysin itseni jännittyneenä laivan keulasta. Mieleeni tulvi muistoja aikaisemmilta reissuilta samaan kaupunkiin. Kuinka monet kerrat olinkaan istuskellut satamassa fiilistelemässä tietämättä, että jonakin päivänä saapuisin taas – ja vielä tyylikkäästi purjelaivalla suoraan kaupungin sykkivään sydämeen.