maanantai 14. heinäkuuta 2008

Protuleirikuulumisia

Ihme kyllä, internetyhteyttä ei ihan aina ja kaikkialla ole, ja maailmasta löytyy vielä muutakin tekemistä kuin tietokoneen ääressä istuminen. Ja kaiketi hyvä niin, vaikka varjopuolena tämä blogin päivitys on hieman välillä takkuillut. Ajallisesti tuorein posti tunnelmista ennen Hampuriin lähtöä löytyy täältä, mutta alla vielä kuulumisia Hankoon päättyneeltä Prometheus-leiriltä.

Ja mainittakoon sekin, että esäkuun lopulla Estelle vieraili Olkiluodon läheisyydessä järjestetyllä ydinvoiman vastaisella leirillä kysymässä, onko uraanin tuotanto ja sen kauppa reilua, ja puhumassa uusiutuvien energialähteiden käytön ja energiankulutuksen vähentämisen puolesta. Estellellä järjestettiin mm. tiedotustilaisuus, josta kuvaa saattoi ihailla ainakin YLE:n uutisissa. Näin jälkikäteen leiristä ja aiheesta muutenkin voi lukaista lisää vaikkapa Luonto-Liiton tiedotteesta tai Olkiluoto.info -sivuilta.

Ja sitten Marjan tekstiä Protuleiriltä 6.7. alkaen:


Kuulumisia Protu 2 -leiriltä.

Saavun laivalle Turkuun sunnuntaina. Tänä kesänä en ole vielä käynytkään Estellellä. Tulee heti katsottua viime kesän rälläköidyt ja maalatut kohdat. Sitten huomaan tänä keväänä maalatut kiiltävät kohdat. Täällä on siis puuhailtu samaa mitä viimekin kesänä :) Tuttuja tulee vastaan joka nurkalla, se on Estellellä parasta. Tunnelma laivalla on heti hyvä. Protut ovat jo saapuneet ja näyttävät siltä että asettautuvat hyvin laivalle. Heitä on yhteensä 23, 7 tiimiläistä ja loput leiriläisiä. Estellen miehistöä lähtee matkaan 12. Meidän tehtävä on liikuttaa laivaa samalla kun Prometeuslaiset pitävät leirinsä laivalla.
Messissä selviää ettemme lähde tänään. Puuhailemme niitä näitä iltaan asti ja sitten nukkumaan.

Aamukuudelta herään aamuvahtiin ja protujen puuronkeittoon. Maanantaina alkaa suuri roskisten, kompostin ja kierrätystavaroiden tyhjennys maihin. Sitä mukaan kun laiva tyhjenee roskista se täyttyy ruuasta ja muusta mitä matkalla tarvitaan. Tämän jälkeen teemme lähtövalmisteluja huomista varten.

Tiistaina onkin sitten vipinää ja lähtötunnelmaa. Lähteminen satamasta on aina yhtä hienoa ja jännittävää. Pääsee tekemään köysien kanssa töitä, jee!

Menimme tiistaina Högsåraan asti. Se on yksi hienoimmista saarista missä olen ollut. Sen päästä päähän voi hyvin kävellä ja kerkesimme tutustumaan saareen paremminkin. Keskeltä löytyy Farmor`s cafe josta saa maailman parasta kakkua. Illalla kävin mustikassa ja seuraavana päivänä tein mustikkapiirakkaa miehistölle. Högsårassa vietimme 2 yötä. Leiriläiset kävivät metsässä leikkimässä ja pitämässä päiväohjelmaansa.
Miehistölle pidettiin pelastautumisharjoitus johon kuului pellepukuihin pukeutuminen ja pelastuslauttaan siirtyminen. Pellepuvuissa oleminen on aina yhtä hauskaa, varsinkin pilvien katselu selällään lilluen.

Torstaina lähdimme aika aamusta kohti Pettu-saarta. Sen edustalle jäimme ankkuriin. Laivaan tuli paikallinen luomuviljelijäpariskunta tutustumaan laivaan, ja sen jälkeen protujen järjestämän paneelin osallistujat, jotka kukin edusti eri uskontoa. Osa miehistöstä meni mielenkiinnosta kuuntelemaan.

Illalla viritimme supersuositun flengin. Leiriläiset pääsivät myös käymään pukspröötillä. Ensimmäistä kertaa neljään vuoteen (ainakin minun tietojen mukaan) sieltä myös hypättiin! Siis yksi rohkea leiriläinen kiipesi päähän asti, otti valjaat ja paukkuliivit ja kengät pois ja hyppäsi sieltä. Matkaa veteen on n.12m, eli aika hurjaa! Mutta hänen mukaan ei kuulema ollut niin hurjaa kuin olisi luullut. Joten lisää rohkeita kokeilemaan!

Seuraavana päivänä kaikki leiriläiset ja halukkaat miehistön jäsenet kuskattiin maihin tutustumaan luomutilaan. Se oli mielenkiintoinen ja hauska reissu. Pääsimme maistelemaan hurjan hyviä luomutomaatteja, kurkkuja ja jopa viinirypäleitä. Lopuksi kaikki sai kerätä omaan pussiin herneitä eväiksi.

Kun kaikki olivat turvallisesti Estellellä taas, lähdimme matkaan kohti Hankoa. Hangossa olimme perillä iltapäivällä. Siihen jäimme leirin loppuun asti.

Sunnuntaina oli leiriläisten loppujuhla. Sen valmisteluun meni aamu, tuolit vietiin kaijalle yleisöä varten ja keittiössä riitti puuhaa. Juhla on hieno ja herkkä tapahtuma, leirin loppuhuipennus jossa leiriläiset saavat korut ja seppeleet ja he esittävät viikon tapahtumat päivä kerrallan. Itse poistuin juhlan jälkeen kotiinpäin. Jäi sellainen olo että
olisi voinut olla paljon kauemmin, olisi huvittanut jäädä vielä laivalle ja jatkaa matkaa :) Eli hieno viikko!

Marja.H

Hangööö


Kaikkea on taas jälleen ehtinyt tapahtua Estellellä tässä muutaman viikon aikana, Olkiluotoleirin tiedotustilaisuutta, kaijakonserttia Raumalla ja parin viikon hullunmylly protuleiriläisten kanssa. Ihan muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Tilannekatsaus tällä hetkellä näyttää seuraavanlaiselta:

Estelle lepäilee Hangossa satamassa, vapaaehtoiset rälläköivät ja maalaavat vimmatusti jottei orastava sade pilaisi päivän aikana tehtyä massiivista työtä. Miehistö on kasassa, muutama toiveikas purjehtija joutui valitettavasti jäämään seuraavalta Hanko-Hampuri väliltä pois kokonaan reissun valtavan suosion vuoksi. Monet tulevat omine nokkineen perässä Hampuriin, ihanaa että kaikki haluavat kampanjoida niin innokkaasti! Kiertuekoordinaattori myhäilee tyytyväisenä..

Radiokatsastus meni läpi ja olemme siis saaneet virallisen luvan lähtöön, nyt odottelemme enää kokin saapumista kaupasta jotta saadaan miehistö ruokittua. Tämän jälkeen yritämme selviytyä vielä kippari-Paulin ohjeistuksella pelastautumistilanteesta, suoritamme meriklaarin ja suuntaamme nokan kohti Hampuria. Jeps.   

Voisin laittaa tänne teidän iloksi kuvaa toisen perään jos vaan löytäisin tarvittavat piuhat. Kärsivällisyyttä pyydän, se(kin) on työn alla, löytyy ToDo -listalta. Hampuriin saavuttaessa saatte viimeistään nähdä kuvia laivaelämästä. Hyvää kannattaa aina odotella. 

Suotuisia purjehdustuulia odotellessa, Marjaana kuittaa Hangosta. 

sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Juhannustunnelmia Uusikaupungista

Auringonpaiste, meri ja sauna. Kun tähän lisätään vielä hyvin yhteen hitsaantunut porukka ja yhteistyöhaluinen grilli, saadaan tulokseksi yöttömän yön juhla Estellellä.

Tulopäivänämme perjantaina saimme miltei heti vieraaksemme Uusikaupungin Estelle-tukijoita, jotka toivat laivalle lahjaksi saunavihdan ja juhannusjuomaa. Mikä voisikaan olla parempi vastaanotto. Huomenna sunnuntaina ohjelmassa on avoimet ovet täällä Uusikaupungissa. Maanantaina matka jatkuu Olkiluodon kautta Raumalle kohti uusia seikkailuita.

Saavuimme Uusikaupunkiin Lappohjan kautta Pärnusta. Miehistö vaihtui miltei kokonaan Lappohjan rantalomakohteessa, joten paatti oli lastattu innokkailla ja levänneillä purjehdusoppilailla köysien irrotessa maanantaina 16.6. Toinen vahtimme koostui peruspurjehduksen saloihin perehtyvistä kansipöllöistä meidän vahtimme keskittyessä jo hieman syventävimpiin opintoihin mahdollisen tulevan konstantittelin kiiluessa silmissä.

Viiden päivän koulutusrupeamaa kuvaavia sanoja on hieman vaikea löytää. Kuinka usein tavallinen ihminen pääsee treenaamaan Man Over Board – veneellä ajoa kuun valossa, kolmimastoisen kuunarin näyttäessä parhaita puoliaan yön kajossa? Ainutlaatuisia olivat myös ne pari purjehduksentäyteistä yötä, jolloin harjoittelimme mitä parhaimmassa tuulessa vasta- ja myötäkäännöksiä sekä haimme kurssia aivan itse purjein. Tuulen jumaluuksien ja laivatonttujen häiritessä purjehdustamme sidoimme muun muassa litsoja, pohdiskelimme purjehduksen teoriaa, spuunasimme kantta, painimme purjeiden kanssa ja taisimmepa joskus nukkuakin.

Miltei viikon mittainen koulutusrupeama hujahti ohi pikavauhtia. Mahtavalla porukalla tekeminen aiheutti kaikille lisää purjehduskärpäsen puremia ja antoi paljon tiedollisesti ja taidollisesti. Opittavaa jokaisella on varmasti vielä valtamerten verran. Jo opitusta ja omaksutusta suuri kiitos kuuluu maailman kärsivällisimmille kouluttajillemme Wellulle ja Tuomaalle. Kiitos.

Laivalta tarinoi

Sonja