lauantai 9. kesäkuuta 2007

Auringonpistoksia ja mietteitä




Tänään osa estelleläisistä lähti kotiin.
Nyyh.
Osa meistä taas jatkaa matkaa kauankin.
Matkalle Gdanskiin saatiin myös muutama uusi vihreänokka.
Toivottavasti eivät peljästy joukkoamme, joka vaikuttaa välillä hunnilaumalta.

Rostockin matka sujui yli odotusten:
Emme joutuneet kohtaamaan juurikaan pahoja asioita, joita kaikki lehdet kuvasivat sokkiotsikoissaan niin Saksassa kuin Suomessa.
Estelle ei uponnut.
Kaikki ovat enemmän tai vähemmän sielujensa voimissa.
Kukaan ei ole hävinnyt savuna ilmaan.
Kaikkein tärkein - olemme solmineet useita kontakteja seuraavien vuosien projekteja ajatellen ja saaneet paljon positiivista huomiota.

Minulle aikaa Rostockissa luonnehtii parhaiten seuraava kuvapari:





Pitämämme vaatteet rakentavat kaupunkitilaa ja siinä käyttäytymistä enemmän, kuin ehkä aina ymmärrämme. Täällä vaatteiden voima oli hyvin selvästi nähtävillä. En valitsemallani kuvaparilla ota millään lailla kantaa kuvassa esiintyvien henkilöiden arvomaailmoihin. Enemmänkin mietin vaan sitä, kuka ja kenellä on oikeus päättää siitä , kenen kaupunkitila on "oikea" tai "objektiivinen". Kuka saa mainostaa, ja kuka ei. Mikä koetaan tarpeelliseksi ja mikä ei. Mitkä asiat saavat näkyä länsimaisessa yhteiskunnassamme, ja mitkä asiat halutaan peittää.


Nyt meistä ei kuulu hetkeen: Matka kohti Gdanskia alkaa muutaman tunnin päästä.
Luvassa helteitä ja uskomattomia käänteitä suotuisissa tuulissa...
Koko hunnilaumamme odottaa merelle pääsyä ja puolalaisten yhteistyökumppaniemme näkemistä. Make Fair Trade Greener -kampanja jatkuu!


Ellu

keskiviikko 6. kesäkuuta 2007

Hellettä Rostockissa




Kesä alkoi vihdoin tänään.

Päivä on kulunut neljän työpajan isännöinnissä sekä emännöinnissä.
Olemma pyörittäneet reilun kaupan kahvilaa ja siinä ohessa korjanneet purjeita, jotka repeilivät tulomatkallamme kovassa tuulessa.


Ihmiset ovat olleet todella kiinnostuneita Estellestä ja estelleläisistä.
Saamamme palaute on mieltä ylentävää, ja auttaa jaksamaan, vaikka päivät ovat pitkiä ja raskaita.



Illalla voi hyvillä mielin lämmittää saunan.


maanantai 4. kesäkuuta 2007

Estelle saapunut Rostockiin

Estelle saapui Rostockiin sunnuntaiaamuna 3.6. kello kahdeksan aikaan. Laivalla levätään matkan rasituksista, paikkaillaan purjeita ja valmistaudutaan G8-vaihtoehtokokouksen työpajoihin, jotka alkavat keskiviikkona.

Ajankohtaista tietoa Rostockin G8-kokouksen tapahtumista löytyy englanniksi osoitteista www.indymedia.org.uk/en/actions/2007/g8/ ja www.de.indymedia.org/en/

Vaihtoehtokokouksen julistus ja ohjelma osoitteissa www.g8-alternative-summit.org/en/.