maanantai 22. lokakuuta 2012

8.10.2012 julkaistu tiedote: *Rauhaa ja vapautta Välimeren itäpäässä* Reilun vaihdon purjerahtilaiva Estelleä alettiin varustaa tehtäviinsä Turussa vuonna 1986. Erinäisten talkootuntien ja vuosien jälkeen laiva valmistui ja alkoi työnsä paitsi tavaran, myös ajatusten ja kulttuurin kuljettajana. Vuonna 2011 omistajayhtiö Eestaas Oy päätti, että laiva myydään hyvään kotiin, velat maksetaan ja ikiaktivistit pääsevät keskittymään muihin asioihin. Kauppa sovittiin keväällä 2012, ja pitkän ja monimutkaisen järjestelyn eräs kohta oli, että ostaja perustaa Suomeen yhtiön laivan omistajaksi; tätä Northern Breeze Ab:tä hallitsee ruotsalainen Ship to Gaza Sweden. Niinpä Estelle on keväästä asti purjehtinut Suomen lipun alla ja uusien omistajien hallinnassa. Laivan väki on nyt vähintään yhtä monikansallinen kuin ennenkin, ja laivan tekniikan ja ominaisuuksien parhaat asintuntijat, Mika Jämiä ja Wellu Koivisto, ovat olleet Ship to Gaza Sweden-järjestön apuna. Estellen ylläpitäjät 27 vuotta, Eestaas Oy omistajana ja Uusi tuuli ry käytännön toimijana, ovat olemassa ja huokaisevat ennen uusiin puuhiin säntäämistä. Estelle on myös laivarekisterissä Northern Breeze Ab:n laiva, eikä vanhoilla toimijoilla ole valtaa sen käyttöön. Ship to Gaza Sweden haluaa reilua kohtelua Gazan asukkaille, joiden tapauksessa vapaa liikkuminen ja perusihmisoikeuksien kunniottaminen olisivat pitkä askel ihmisarvoiseen elämään. Estellen vanhat ylläpitäjät kannattavat StG:n päämääriä, ja katsovat että laiva on edelleen siinä tarkoituksessa, mihin yli seitsemänsataa osakkeenomistajaa ja tuhannet talkoolaiset sen aikanaan rakensivat. Reilun kaupan purjerahtilaiva on nyt avustustavaran vapaan kulun tehtävissä. ------------------------------------ On odotettavissa, että Estelle joutuu väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi, kuten monet edellisetkin humanitaarisen avun laivat Gazan rannikolla. Olemme huolissamme Gazalaisten kohtalosta jatkuvan vaaran alla, ja myös Estelleä purjehtivien ystäviemme osasta säälimättömän sotilasmahdin armoilla. Rauhaa ja vapautta - Eestaas Oy:n hallitus, Uusi Tuuli ry:n hallitus ja Wellu Koivisto. Tätä kannanottoamme ovat ilmoittaneet kannattavansa useat muutkin Estellen rakentajat, aktiivit ja kannattajat.