sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Juhannustunnelmia Uusikaupungista

Auringonpaiste, meri ja sauna. Kun tähän lisätään vielä hyvin yhteen hitsaantunut porukka ja yhteistyöhaluinen grilli, saadaan tulokseksi yöttömän yön juhla Estellellä.

Tulopäivänämme perjantaina saimme miltei heti vieraaksemme Uusikaupungin Estelle-tukijoita, jotka toivat laivalle lahjaksi saunavihdan ja juhannusjuomaa. Mikä voisikaan olla parempi vastaanotto. Huomenna sunnuntaina ohjelmassa on avoimet ovet täällä Uusikaupungissa. Maanantaina matka jatkuu Olkiluodon kautta Raumalle kohti uusia seikkailuita.

Saavuimme Uusikaupunkiin Lappohjan kautta Pärnusta. Miehistö vaihtui miltei kokonaan Lappohjan rantalomakohteessa, joten paatti oli lastattu innokkailla ja levänneillä purjehdusoppilailla köysien irrotessa maanantaina 16.6. Toinen vahtimme koostui peruspurjehduksen saloihin perehtyvistä kansipöllöistä meidän vahtimme keskittyessä jo hieman syventävimpiin opintoihin mahdollisen tulevan konstantittelin kiiluessa silmissä.

Viiden päivän koulutusrupeamaa kuvaavia sanoja on hieman vaikea löytää. Kuinka usein tavallinen ihminen pääsee treenaamaan Man Over Board – veneellä ajoa kuun valossa, kolmimastoisen kuunarin näyttäessä parhaita puoliaan yön kajossa? Ainutlaatuisia olivat myös ne pari purjehduksentäyteistä yötä, jolloin harjoittelimme mitä parhaimmassa tuulessa vasta- ja myötäkäännöksiä sekä haimme kurssia aivan itse purjein. Tuulen jumaluuksien ja laivatonttujen häiritessä purjehdustamme sidoimme muun muassa litsoja, pohdiskelimme purjehduksen teoriaa, spuunasimme kantta, painimme purjeiden kanssa ja taisimmepa joskus nukkuakin.

Miltei viikon mittainen koulutusrupeama hujahti ohi pikavauhtia. Mahtavalla porukalla tekeminen aiheutti kaikille lisää purjehduskärpäsen puremia ja antoi paljon tiedollisesti ja taidollisesti. Opittavaa jokaisella on varmasti vielä valtamerten verran. Jo opitusta ja omaksutusta suuri kiitos kuuluu maailman kärsivällisimmille kouluttajillemme Wellulle ja Tuomaalle. Kiitos.

Laivalta tarinoi

Sonja

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Pölkki pohtii

Kuopion junalla tulin Helsinkiin ja kävin tutustumassa neljän päivän ikäiseen pojanpoikaani ennenkuin jatkoin Ruoholahteen ja kävelin rantaan Estellelle. Laivalla oli kaksi tuttua: Wellu ja Pasi. Majoituin hyttiin 19, jonne on näköjään viime käyntini jälkeen rakennettu kaksi vuodetta lisää ja purettu kaapit. Vähän ahdas tila. Pääkokki Tommin luvalla paistoin puolukkapiirakan, johon käytin tuomiani pakastepuolukoita.

Tallinnaan starttasi 17 hengen seurue, johon suomalaisten ohella kuului Pete Britanniasta ja Oscar Costa Ricasta. Olimme sopivan vilkkaalla reitillä, jossa liikennettä piisasi. Tuulen käännyttyä lounaaseen luovimme kohden määränpäätä, Helsingin kasuuni asettui kiusallaan reitillemme ja jouduimme tekemään mutkan, tekipä Estelle yhden vastakäännöksenkin, jota ei ollut suuniteltu. Yön mittaan laiva lähestyi määränpäätä ja jouduimme jo vähän jarruttelemaan, kun luotsi oli tilattu määräaikaan.

Kun ajoimme koneella väylää kohti cityä, regatta juhlisti saapumistamme purjehtimalla vastaan värikkäin spinnuin. Töijasimme satamassa syvimmälle pistävän lahdelman laituriin Laeva-kadun varteen Hotell Euroopaa vastapäätä. Hotellin langaton verkko tarjosi meille internet-yhteyden, ei kovin vikkelää mutta toimivan. Laituriamme pitkin tramppaa ihmisiä Tallinkin lautoille ja lautoilta kaupunkiin, moni suomalainen moikkailee.

Purjehduksen iloja seurasi karu arki, siivous: kaikki hytit tyhjiksi, vuodevaatteet kasataan ruuman kannelle, roskat lakaistaan ja pölyt pyyhitään. Kyllä kannatti, olo hytissä muuttui selvästi viihtyisämmäksi. Saapuivat näyttäytymään virolaiset yhteistyökumppanimme Janus ja Riina, siirsimme joitain heidän tavaroitaan ruumaan.

Sunnuntaina aamupäivällä tulivat virolaiset asentamaan telttaansa laiturille, ruumassa järjestelimme omia myyntipöytiämme, jo Helsingissä olimme ripustaneet kuvanäyttelyn. Väkeä kävi melkoisesti. Virolaisten nokkamies Janus on taitava rumpali, ja hänen kanssaan minulla oli ilo jammailla.

Tallinnassa oli kolme kampanjapäivää, isoja lapsiryhmiä kävi tutustumassa laivaan. Maanantaiaamu oli tuulinen, ja virolaisten teltta oli hajonnut yöllä. He siirsivät tavaransa ja toimintansa Estellen ruumaan. Aurinko paistoi joka päivä, mutta lämpötila oli viileähkö.

Lähtöpäivänämme joku nopea ohikulkija kiipesi lukitsemattomasta ovesta brygalle ja kähvelsi kannettavan tietokoneen. Sietää vastaisuudessa olla tarkempi!

Väki vaihtui melkoisesti Tallinnassa, pestattiin virolainen perämies Mark. Kuudelta starttasimmme, väylällä vastaan tuli taas Superseacat ja aiheutti tapansa mukaan hirveän aallokon, sekö lie syy, että sille on annettu nimeksi 'suPERSEacat'?

Päällystö oli suunnitellut reitin Tallinnasta Pärnuun sellaiseksi, että ajamme koneella länteen ja sitten Saarenmaan ja mantereen välisen kapeikon, Riian lahdella ehdimme purjehtia. Estelle porhalsi 7,7 solmun vauhtia, tuuli kävi etuoikealta eivätkä purjeet olisi auttaneet. Viron rannalla oli komeita kallioita ja joitakin tuulivoimaloita. Muuta liikennettä oli niukasti.

Aamulla olimme Riian lahdella, Estelle lillui tyynessä ja purjehti tuulen noustua, yö vietettin ankkurissa ja seuraavana päivänä rantauduttiin Pärnun satamaan aivan nosturin juurelle luotsiveneiden taakse. Perämme takana on silta, jota pitkin vie tie Tallinnaan.

Lauantaina, joka oli vapaapäivä, moni teki matkan rannan hienolle hiekalle, jota riitti ainakin sata metriä leveästi maalla ja vielä enemmän veden alla, pituutta rannalla on kilometrejä. Leijan lennättäjä taituroi lähellämme. Veden lämpötila oli ehkä 19 astetta, kun ei paleltanut.

Pärnu on varsin kiva kaupunki, pieniä mukavan näköisiä taloja ja rauhallisia katuja, paljon puistoja. On myös hemmottelupaikkoja, joita varsinkin suomalaiset eläkeläiset kansoittavat, muutama meikäläinenkin nautti hierontaa. Pärnun lippu on valkoinen risti sinisellä pohjalla, sinisen sävy ei ole ihan saman kuin Suomen lipussa ja mittasuhteetkin poikkeavat. Estelle oli avoinna kolmena päivänä, ennalta sovittuja lapsiryhmiä ja yllättävän paljon muitakin, jotka olivat saaneet tiedon laivasta lukemalla lehteä.


tiistai 3. kesäkuuta 2008

Roomasta puhtaan kehityksen mekanismien mittareihin

Kiitos ja kaunis, Make Fair Trade Greener päättyi loppukonferenssiin Roomassa

Konferenssin tarkoituksena oli nostaa esiin Reilun kaupan ”luurankoja” koskien sen ympäristöystävällisyyttä ja sen mahdollisuuksia tukea tasa-arvoista kestävää kehitystä Etelässä. Italialaiseen tapaan konferenssitilan isännöijä ilmestyy paikalle puolitoista tuntia myöhässä ja on unohtanut tulkkaukseen käytettyjen kuulokkeiden lataamisen. Muutenkin tiukka aikataulu venyi tunnilla, minkä vuoksi Suomesta konferenssia varten lennätetyn Olli Tammilehdon (kuvassa vasemmalla) esitelmä jäi puoleen sovitusta ja keskusteluille ei jäänyt aikaa ollenkaan. Grazie!


Nostan esitelmistä kaksi ajatuksia herättänyttä aihetta esille, jotka liippasivat hyvin lähelle omia teemojamme.


Terra järjestön edustaja puhui Italian tieliikenteen valtavasta kasvusta. Liikenne on Euroopassa nopeimmin kasvava kasvihuonekaasupäästöjen lähde. Italia Suomen lailla on onnistunut heikosti vähentämään aktuaalisia päästöjään. Helpompana ratkaisuna on nähty päästöoikeuksien ostaminen ja Kioton sopimukseen kuuluvien puhtaan kehityksen mekanismien (Clean Development Mechanism) hyödyntäminen. CDM:ien avulla teollisuusmaat voivat vähentää Etelän valtioihin tekemiensä investointien päästövaikutukset omista Kioton sopimuksen velvoitteistaan. Etenkin Pohjoisen yritykset ovat toteuttaneet CDM hankkeita, jotka luovat uskoa kuluttajiin, kohottavat pörssikursseja, vakuuttavat investoijia – niin ja tietysti pelastavat ilmaston sekä maapallon. kärjistäen päästöt Euroopassa voivat jatkaa kasvuaan, voimme kuluttaa business as usual ja yrityksemme Etelässä ottavat vastuulleen maapallon ympäristöllisesti kestävän kehityksen. Ongelmana on, että hyvistä lähtökohdistaan huolimatta CDM:inä rahoitettu projekteja, jotka ovat avanneet Etelän valtioiden luonnonvaroja yrityksille, jotka ovat lisänneet yhteisöjen epävakautta ja jotka vahingoittaneet ympäristöä – esimerkiksi raivaamalla luonnonmetsiä puuplantaasien tieltä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Hankkeet ovat keskittyneet Kaakkois-Aasian nopeasti kehittyviin valtioihin kuten Kiinaan tulevien kauppasuhteiden toivossa.


Tähän teemaan liittyy CDCA järjestön esitelmä ekologisesta velasta (edustaja kuvassa oikealla). Ylikansallisten toimijoiden kuten IMF:n ja Maailman Pankin politiikka on johtanut ruohonjuuritason sosiaalisten vastavoimien organisoitumiseen ympäri maailmaa vastaan luonnonvarojensa kestämätöntä hyödyntämistä mm vaatimalla Pohjoista tunnustamaan ekologisen velkansa Etelälle. Esimerkiksi Ecuadorilainen Accion Ecologica on tehnyt tutkimusta, kuinka paljon Texacon öljyprojektien aiheuttamat vahingot maan rikkaisiin metsiin, pohjavesiin, jokiekosysteemeihin, ilmastoon ja ihmisten toimeentuloon maksaisivat, jos vahinkoja yritettäisiin korvata. Summa nousisi useisiin miljardeihin dollareihin - loppusumma olisi 51 kertaa suurempi kuin Ecuadorin tämän hetken ulkomaanvelka ja kyseessä oli selvitys yhden yrityksen toiminnasta! Ehkä Uuden Tuulen olisi viime vuonna kampanjoinnissaan kannattanut nostaa teema tällaisten esimerkkien kautta, koska Ecuadorin tapauksessa vaikeana pidetyn ekologinen velan idean luulisi aukeavamman, no tyhmemmällekin.


Ekologisen velan näkökulmaa olisi herkullista soveltaa nähdäkseni CDM mekanismien toimivuuteen: pyrkivätkö projektit vapauttamaan Etelän valtioiden yhteisöjä pakotetuista luonnonvarojen ilmastollisesti ja ympäristöllisesti kestämättömien hyödyntämisen tavoista sekä pystytäänkö CDM projekteilla säilyttämään alueellinen kontrolli sitä asuttavilla yhteisöillä. Vai pyritäänkö niillä rahoittamaan projekteja, jotka ensisijaisesti tukevat teollistuneen Pohjoisen liikakulutusta ja päästövähennystavoitteita. Tästä näkökulmasta esimerkiksi trooppisia metsiä ja alkuperäiskulttuureja hävittävän teollisten puuplantaasiviljelyn tukeminen CDM mekanismeilla tuntuu mielettömyydeltä. Jos mittarina käytetään pelkästään sitä, kuinka paljon päästövähennyksiä saadaan, kun puu palaa biopolttoaineena, niin palakoon vaan.


Italiasta,


Niccolo.H.humalistO

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Mietelmiä menneeltä lauantailta

S/V Estelle raportoi Tallinnasta

Matka Helsingin Ruoholahdesta kohti Tallinnaa alkoi eilen puoliltapäivin. Vauhti ei ollut päätä huimaava, mutta ainakin ensikertaa purjehtivalle matka kokonaisuudessaan oli upea kokemus. Täytyy nostaa hattua ja ojentaa suuri kiitos konstille ja muille laivassa toimineille kokeneille estelleläisille, jotka jaksoivat kärsivällisesti vastata joka (erityisesti minun) suunnasta tuleviin kyselyihin siitä, mitä köyttä pitikään vetää, minne se kiinitetään ja miten. Paalusolmu? Eh?

Olin tavallaan hieman pettynyt, ettei laivalla päässytkään vinssaamaan missään vaiheessa. Se kun oli ainut purjehdukseen liittyvä toiminto jonka tiesin entuudestaan. Vinssaamisen sijaan tosin pääsin kokeilemaan ties vaikka minkä nimistä köydenvetoa ja kiipeilyvaljailla roikkumista korkeilla paikoilla ja purjeiden taittelua. Päivän kohokohta tapahtui joskus aamuyöstä kun pääsin ruoriin. Kippari-Marjaana. Lakki ja pätevyyskirja vaan puuttuu.

Olemme siis saapuneet aurinkoisen Tallinnan keskustaan. Viru hotelli ja vanhakaupunki ovat muutaman askeleen päässä, tämän keskeisemmäksi ei sijainti enää muutu. Saapumisemme herätti luonnollisesti roppakaupalla huomiota. Kiinnostunein herra oli 103-vuotias Viron vanhin mies, joka tuli jututtamaan miehistöä heti kun köydet oli saatu kiinni satamaan. Purjehtimaan tulijoille on olemassa alaikäraja, yläikärajasta ei ole koskaan ollut puhetta...

Tämä päivä menee pääasiallisesti laivan kanssa työskentelyyn ja kampanjatapahtumien hiomiseen ja alkuvalmisteluihin. Huomisesta tiistaihin on luvassa kampanjointia Estellen ajaman oikeudenmukaisemman vaihdon puolesta ja Eesti Roheline Liikumisen suunnittelemaa ohjelmaa sekä laivalla että satamassa. Odotamme innolla!

P.S. Kuvia on yritetty saada liitettyä tämän kirjoitelman yhteyteen kahden päivän ajan eikä ole onnistunut. Kaikkia mahdollisia keinoja on yritetty. Lupaamme liittää kuvia tuhansittain jahka löydämme jostain tarpeeksi nopean nettiyhteyden.