Konferenssin tarkoituksena oli nostaa esiin Reilun kaupan ”luurankoja” koskien sen ympäristöystävällisyyttä ja sen mahdollisuuksia tukea tasa-arvoista kestävää kehitystä Etelässä. Italialaiseen tapaan konferenssitilan isännöijä ilmestyy paikalle puolitoista tuntia myöhässä ja on unohtanut tulkkaukseen käytettyjen kuulokkeiden lataamisen. Muutenkin tiukka aikataulu venyi tunnilla, minkä vuoksi Suomesta konferenssia varten lennätetyn Olli Tammilehdon (kuvassa vasemmalla) esitelmä jäi puoleen sovitusta ja keskusteluille ei jäänyt aikaa ollenkaan. Grazie!
Nostan esitelmistä kaksi ajatuksia herättänyttä aihetta esille, jotka liippasivat hyvin lähelle omia teemojamme.
Terra järjestön edustaja puhui Italian tieliikenteen valtavasta kasvusta. Liikenne on Euroopassa nopeimmin kasvava kasvihuonekaasupäästöjen lähde. Italia Suomen lailla on onnistunut heikosti vähentämään aktuaalisia päästöjään. Helpompana ratkaisuna on nähty päästöoikeuksien ostaminen ja Kioton sopimukseen kuuluvien puhtaan kehityksen mekanismien (Clean Development Mechanism) hyödyntäminen. CDM:ien avulla teollisuusmaat voivat vähentää Etelän valtioihin tekemiensä investointien päästövaikutukset omista Kioton sopimuksen velvoitteistaan. Etenkin Pohjoisen yritykset ovat toteuttaneet CDM hankkeita, jotka luovat uskoa kuluttajiin, kohottavat pörssikursseja, vakuuttavat investoijia – niin ja tietysti pelastavat ilmaston sekä maapallon. kärjistäen päästöt Euroopassa voivat jatkaa kasvuaan, voimme kuluttaa business as usual ja yrityksemme Etelässä ottavat vastuulleen maapallon ympäristöllisesti kestävän kehityksen. Ongelmana on, että hyvistä lähtökohdistaan huolimatta CDM:inä rahoitettu projekteja, jotka ovat avanneet Etelän valtioiden luonnonvaroja yrityksille, jotka ovat lisänneet yhteisöjen epävakautta ja jotka vahingoittaneet ympäristöä – esimerkiksi raivaamalla luonnonmetsiä puuplantaasien tieltä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Hankkeet ovat keskittyneet Kaakkois-Aasian nopeasti kehittyviin valtioihin kuten Kiinaan tulevien kauppasuhteiden toivossa.
Tähän teemaan liittyy CDCA järjestön esitelmä ekologisesta velasta (edustaja kuvassa oikealla). Ylikansallisten toimijoiden kuten IMF:n ja Maailman Pankin politiikka on johtanut ruohonjuuritason sosiaalisten vastavoimien organisoitumiseen ympäri maailmaa vastaan luonnonvarojensa kestämätöntä hyödyntämistä mm vaatimalla Pohjoista tunnustamaan ekologisen velkansa Etelälle. Esimerkiksi Ecuadorilainen Accion Ecologica on tehnyt tutkimusta, kuinka paljon Texacon öljyprojektien aiheuttamat vahingot maan rikkaisiin metsiin, pohjavesiin, jokiekosysteemeihin, ilmastoon ja ihmisten toimeentuloon maksaisivat, jos vahinkoja yritettäisiin korvata. Summa nousisi useisiin miljardeihin dollareihin - loppusumma olisi 51 kertaa suurempi kuin Ecuadorin tämän hetken ulkomaanvelka ja kyseessä oli selvitys yhden yrityksen toiminnasta! Ehkä Uuden Tuulen olisi viime vuonna kampanjoinnissaan kannattanut nostaa teema tällaisten esimerkkien kautta, koska Ecuadorin tapauksessa vaikeana pidetyn ekologinen velan idean luulisi aukeavamman, no tyhmemmällekin.
Ekologisen velan näkökulmaa olisi herkullista soveltaa nähdäkseni CDM mekanismien toimivuuteen: pyrkivätkö projektit vapauttamaan Etelän valtioiden yhteisöjä pakotetuista luonnonvarojen ilmastollisesti ja ympäristöllisesti kestämättömien hyödyntämisen tavoista sekä pystytäänkö CDM projekteilla säilyttämään alueellinen kontrolli sitä asuttavilla yhteisöillä. Vai pyritäänkö niillä rahoittamaan projekteja, jotka ensisijaisesti tukevat teollistuneen Pohjoisen liikakulutusta ja päästövähennystavoitteita. Tästä näkökulmasta esimerkiksi trooppisia metsiä ja alkuperäiskulttuureja hävittävän teollisten puuplantaasiviljelyn tukeminen CDM mekanismeilla tuntuu mielettömyydeltä. Jos mittarina käytetään pelkästään sitä, kuinka paljon päästövähennyksiä saadaan, kun puu palaa biopolttoaineena, niin palakoon vaan.
Italiasta,
Niccolo.H.humalistO
