Tervehdys!
Estelle suuntaa Korppoon Retaisissa sijaitsevalle Saariston korjaustelakalle vielä ennen kesän kiertuetta. Tarjolla on siis monenmoista talkoohommaa. Isoimmasta osasta selviää ilman erityistaitoja, joten rohkeasti mukaan vain!
Pääasiassa kyseessä on raskaamman puoleinen fyysinen työ (esim. painolastin siirtäminen), mutta myös kokkeja kaivataan ja esimerkiksi maalaushommia riittää varmasti. Tosin myös esimerkiksi hitsaustaidoista on hyötyä: tarkoituksena on vaihtaa osa pohjalevyistä ym., missä ammattiosaaminen on tarpeen.
Jos olet tulossa pidemmäksi aikaa, olet koulutettu levyseppähitsaaja tai osaat laivaputkitöitä, korvaamme myös matka- ym. kustannukset (myös esim. päivärahoina). Tarkemmin voit kysellä toimistolta tai osoitteesta rekry[ät]estelle.fi. Ja osallistumisinnokkuudestakin olisi kiva kuulla mahdollisimman ajoissa, jotta osaamme suunnitella töitä ym. paremmin.
Niin, ja tulihan se sanottua, että kokkejakin kaivataan? Hyvä ruoka saa hommat sujumaan mukavammin, ja lienee hauskempaa, jos keittiössä on sen verran väkeä, että hommia voidaan kierrättää ja kaikki pääsevät osallistumaan myös raudan ja ruosteen kanssa leikkimiseen.
Telakkaan lähtöpäivää ei ole vielä lyöty täysin lukkoon, mutta tuossa neljännen päivän tienoilla se on... Tarkemmat tiedot ilmoittautuneille ja varmasti tänne blogiinkin jossain vaiheessa. Ja telakassa viivytään pari viikkoa, joten mukaan ehtii lyhyemmäksikin aikaa.