perjantai 30. tammikuuta 2009

Kiertuekoordinaattoriksi Estellelle!

Uusi Tuuli ry etsii kiertuekoordinaattoria reilun kaupan purjelaiva Estellen kampanjakiertueelle

Kiertuekoordinaattori toimii purjelaiva Estellen kampanjakiertueella Tallinnassa ja Suomen rannikkokaupungeissa. Kiertue on osa Uuden Tuulen kansainvälisyyskasvatushanketta: "Education for Global Sustainability, Responsible Consumption and Fair Trade". Hanke on Euroopan komission yhteisrahoittama ja sen tarkoituksena on lisätä suuren yleisön sekä päättäjien tietoisuutta reilusta kaupasta ja tasa-arvoisemmista Pohjoisen ja Etelän välisistä suhteista.

Kiertuekoordinaattorin tehtävä on erittäin haasteellinen. Aiemmmasta kokemuksesta järjestötyöstä ja vapaaehtoisten kanssa toimimisesta on etua. Kiertuekoordinaattori purjehtii osin laivan mukana ja asuu siellä osan työajastaan. Joustavuus, kovapintaisuus ja hyvät sosiaaliset taidot auttavat työn suorittamisessa. Kiertuekoordinaattorin on puhuttava ja kirjoitettava erinomaista englantia.
Kiertuekoordinaattorin tehtäviin kuuluu:


o Estellen avoimista ovista sekä reilun kaupan kahvilasta vastaaminen
o Estellellä työskentelevien vapaaehtoisten koordinointi ja koulutus
o Kiertueen tapahtumien suunnittelu ja dokumentointi Euroopan komission raportteihin
o Lehdistötilaisuudet, haastattelut ja muu tapahtumien markkinointi kiertuesatamissa
o Verkkotoimitus sekä valokuvaus mm. Uuden Tuulen blogiin
o Kirjanpito laivan rahaliikenteestä
o Kansimiestasoiset tehtävät laivalla (aikaisempi purjehduskokemus ei välttämätöntä)


Estellen kiertue alkaa toukokuun puolessa välissä ja jatkuu syyskuun loppuun. Kesä- / heinäkuussa kiertue on tauolla noin kuukauden verran. Työstä maksetaan palkkaa neljältä kuukaudelta. Yksityiskohdista neuvotellaan kiertueaikataulun selvittyä.


Yhteys- ja lisätiedot: Jyri Jaakkola (02) 233 9313 tai Niko Humalisto (02) 2375399
Työpaikan osoite: Kirkkotie 6-10, 20540, Turku
Työkokemus: Kansalaisjärjestötoiminnan tuntemus
Työ alkaa: 15.5.2009
Palkkaus: 1500 euroa/kk
Työn kesto: 4 kuukautta
Haku päättyy: 27.2.2009
Jätä hakemus: email: uusituuli[ät]estelle.fi tai postitse: Uusi Tuuli ry, Kirkkotie 6-10, 20540, Turku