maanantai 3. elokuuta 2009

Greetings from Lithuania!



Tässäpäs tunnelmia ja terveisiä Klaipedasta. Estelle on ollut ankkurissa Memel cityssä. Kuvaan on saatu tallennettua aamun hartain hetki vaikka todellisuudessa satamapaikassamme on ollut säpinää&säätöä vuorokauden jokaiselle tunnille.

Vieressämme oli stage, jolla on vieraillut mm. ihka aidot Robbie Williamssit ja Queenit. Ja kuin pisteenä ii:n päälle, lava on hiljennyt ennen yön pimeitä tunteja.

Lauantaina saimme kunnian osallistua Crew Paraatiin. Pidimme viimeiseen asti TSR-agenttiamme Eugenijusia jännityksessä pahoittelemalla ettei miehistömme voikaan osallistua. Kappas vaan, loppuhetkillä ilmoitimme, että meillä on sittenkin ryhmä koossa.



Helpottunut TSR-agenttimme (kuvassa)kantoi Estelle-kylttiä ja reippaat Estelleläiset kantoivat sitten kaikkea muuta... Tarina kertoo myös, että puolessa välissä paraatia joukko vahvistui Vellulla! Sympatiapisteitä ryhmämme keräsi kaikista ikäluokista.

Illalla osallistuimme Crew partyyn, jossa oli tarjolla ruokaa, juomaa ja musiikkia iloksemme. Sunnuntai jatkui kampanjoinnilla ja hiljaisesta päivästä huolimatta laivalla vieraili lähes tuhat kiinnostunutta. Palaute oli hyvää, laiva mukava ja työmme tärkeää! Jälkikäteen poimin liettualaiselta keskustelufoorumilta seuraavanlaiset kommentit:

Mačiau šį burlaivį Memelio miestely vakar. Gražus
Idomios burlaivio „Estelle" idejos ir teisingos!


Nyt Estelle suuntaa Hankoon.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Keskustelutilaisuuksia Meksikon kansanliikkeistä ja ihmisoikeustilanteesta 11.-15.8. Turussa, Tampereella ja Helsingissä

Oaxacalainen kansalaisaktivisti, Rubén Valencia Núñez, vierailee Suomessa 11.-15.8. Núñez toimii VOCAL-ryhmässä (Voces Oaxaqueñas Construyendo Autonomía y Libertad), joka tukee ruohonjuuritason itseorganisoitua kansalaistoimintaa ja alkuperäiskansayhteisöjen kamppailuja itsemääräämisoikeutensa puolesta. Tammikuussa 2009 Núñez selvisi murhayrityksestä ja kiertää nyt Euroopassa kertomassa Meksikon ja Oaxacan kansanliikkeistä ja ihmisoikeustilanteesta. Suomessa hän alustaa keskustelutilaisuuksia Turussa, Tampereella ja Helsingissä.

Kesällä 2006 Oaxacassa, Etelä-Meksikossa, käynnistyi laaja-alainen, rauhanomainen kansannousu, joka johti yleislakkoon ja Oaxacan kaupungin valtaukseen. Protestit alkoivat opettajien istumalakosta kaupungin keskustassa toukokuussa. Kun PRI-puoleen kuvernoori Ulises Ruiz yritti häätää voimatoimin opettajat kuukautta myöhemmin, paikalliset asukkaat asettuivat tukemaan heitä. Pian noin 350 järjestöä ryhmittyi muodostaakseen Oaxacan kansojen väenkokouksen (APPO). Kamppailuun yhtyivät niin opiskelijat, työläiset, kauppiaat, kuin intiaaniyhteisöt. Liike vaati korruptiosta ja ihmisoikeusloukkauksista epäillyn kuvernöörin eroa, kunnes se hajotettiin väkivaltaisesti loppuvuodesta 2006. Kansalaisaktivistien häirintä ja ihmisoikeusloukkaukset ovat jatkuneet myös tämän jälkeen.


Núñezin ohjelma Suomessa:
(Kaikissa tilaisuuksissa on tulkkaus espanjasta suomeksi.)

Ti 11.8. klo 19.00 "Ihmisoikeudet ja yhteiskunnallisen protestin kriminalisointi Meksikossa"
Kirjakahvila, Vanha Suurtori, Brinkkalan sisäpiha, Turku

- Mikä johti Oaxacan kansannousuun ja kuinka kansanliike on toiminut vuoden 2006 jälkeen? Millaista häirintää ja repressiota kansalaisaktivistit ja tavalliset kansalaiset joutuvat kohtaamaan Oaxacassa? Millainen on tilanne muualla Meksikossa?

Järjestää Uusi Tuuli ry


Ke 12.8. klo 19.00 "Ihmisoikeudet ja yhteiskunnallisen protestin kriminalisointi Meksikossa"
Kahvila Hertta, Aaltosenkatu 31-33 C, Tampere

Järjestävät Uusi Tuuli ry ja Latinalaisen Amerikan solidaarisuusverkosto



To 13.8. klo 19.00 "Itsehallinnolliset liikkeet Meksikossa"
Hirvitalo, Hirvikatu 10, Tampere

- Millaisia uusia vastarinnan ja yhteiskunnallisen itseorganisoitumisen muotoja on syntynyt Oaxacan kansannousun myötä? Millaisia ovat alkuperäiskansojen itsehallinnolliset käytännöt ja heidän vaatimuksensa itsehallinnon suhteen? Millaista liikehdintää on odotettavissa vuonna 2010, sata vuotta Meksikon vallankumouksesta?

Järjestävät Uusi Tuuli ry ja Pispalan kulttuuriyhdistys ry



Pe 14.8. klo 18.00 "Itsehallinnolliset liikkeet Meksikossa"
Mannerheim-Sali, Uusi ylioppilastalo, Mannerheimintie 5 A, 5. kerros, Helsinki

Järjestää Uusi Tuuli ry, Anarkistinen Toiminta ja Helsingin yliopiston A-ryhmä



La 15.8. klo 18.00 "Kansalaistottelemattomuus ja yhteiskunnallisen protestin kriminalisointi Meksikossa"
Sosiaalikeskus Satama, Kyläsaarenkatu 11, Helsinki


- Millaisessa tilanteessa kansalaistottelemattomuudesta tulee oikeutettua ja välttämätöntä? Millaisia kansalaistottelemattomuuden tapoja esiintyi Oaxacan kansannousussa ja mitä voimme niistä oppia? Millaista häirintää ja repressiota kansalaisaktivistit ja tavalliset kansalaiset joutuvat kohtaamaan Oaxacassa ja muualla Meksikossa?

Järjestävät Uusi Tuuli ry, RaPu / Latinalaisen Amerikan solidaarisuusverkosto, Hands off Venezuela ja Rauhanliitto.



Núñez antaa myös haastatteluja tiedotusvälineille ja järjestöjen julkaisuihin. Haastattelupyynnöt ja muut yhteydenotot Núñezin vierailuun liittyen: Jyri Jaakkola, p. 050-5720273, kahvikassa[ät]estelle.fi.


Lisätietoa Núñezin vierailuun liittyen

Taustatietoa Oaxacan vuoden kansannoususta (suomeksi):
www.toinenmeksiko.org/kansanliikeO.html

SIPAZ-rauhanjärjestö Núñeziin kohdistuneesta murhayrityksestä (englanniksi):
http://sipazen.wordpress.com/2009/01/12/oaxaca-attempted-murder-against-a-member-of-vocal/

Amnesty International Núñeziin kohdistuneesta murhayrityksestä (englanniksi):
www.amnesty.org/en/library/info/AMR41/003/2009/en

VOCAL:in sivut (espanjaksi): http://lahaine.org/vocal/

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Estelle purjehduskisassa!!

Estelle osallistuu Tall Ship's Raceen välille Turku - Klaipeda. Mukana purjehtii nuorekas (puolet alle 25 vuotiaita kuten kisassa edellytetään) ja innokas miehistö. Lupaillun vastatuulen vuoksi kisa tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen ja sen aikana treenataan runsaasti käännöksiä.

Alkuhämminkinä nähtiin Estelle hinattavan pois väylältä ja ankkuroituvan Erikvallan edustalle. Pääkoneessa ilmeni jotain pientä vikaa, ja asiaa selviteltyään ja varustamon kanssa neuvoteltuaan päätettiin jatkaa matkaa ja kisaa. Purjekulkuun laivat siirtyvät huomenna kun kisa aamulla starttaa. Kisa kestää viisi päivää ja tapahtumat Klaipedassa alkavat 31.7.

Estellen menoa voi seurata esimerkiksi seuraavasta linkistä, josta karttatietoja klikkaamalla näkee pikkuestellen isolla merellä. http://aprs.fi/info/230314000